Luin ihan hiljakkoin Headhunter Tomi Pyyhtiän Linkedin kirjoitusta kuuntelemisen taidosta. Se pysäytti. Tomi kirjoittaa hyvin – meidät opetetaan lukemaan, kirjoittamaan, ehkä pitämään esitelmiä ja puhumaan yleisön edessä. ”Mutta kuka opetti sinut kuuntelemaan?” Minulle sen opetti haastava organisaatio, joka laittoi minut pysähtymään ja harjoittamaan tätä taitoa – monen muun taidon lisäksi.
Olin alle kouluikäinen, kun kävimme Ruotsissa sukuloimassa. Ai että, se oli jännä reissu! Olen pienestä kylästä kotoisin. Ulkomaat ja ihan muu kieli kuin kotosuomi, olivat itselleni sillä reissulla täysin uusia asioita. Muistan kuunnelleeni ruotsin kieltä, katsovani ruotsalaisia. Ja samalla pohtineeni, että vaikka nämä ihmiset puhuvat ihan hassua kieltä, he kyllä ajattelevat suomeksi. Ihan varmasti!
Havahduin yksi päivä työpaikan käytävällä tähän muistoon. Yksi isoimpia asioita oman johtajuuteni kasvussa on ollut oivaltaa se, että ihmiset eivät miellä asioita samalla tavalla kuin minä miellän. Vaikka käyttäisimme samoja sanoja, ajatukset ja merkitykset niiden takana voivat olla erilaiset. Aivan, kuten puhuisimme tietyllä tasolla ihan eri kieltä. Sanamme reflektoivat erilaisia ajatusrakenteita ja -tapoja. Ja jotenkin nämä erilaisuudet pitäisi saada kohtaamaan ja nivoutumaan yhteiseksi kieleksi, yhteiseksi ajatukseksi ja yhteiseksi päämääräksi. Yhteiseksi eteenpäin menemiseksi.
Tämä asiahan on toisaalta itsestään selvyys, myönnän. Mutta kun olet arkityön kiireen pauloissa, itsestään selvyydet tuppaavat unohtumaan. Se on ihmisyyttä.
Usein johtajana olen tilanteessa, jossa minulta kysytään asioihin mielipidettä/neuvoa tai ohjetta – hyvinkin nopeasti. Itselläni automaattinen reaktio tähän on antaa vastaus – niin nopeasti, kuin mahdollista. Ajattelen ratkaisua ja samalla myös puhun tämän ajatukseni ulos. Jouduin siis kääntämään tämän automaattisen vastausmoodin yhtäkkiä kuuntelumoodiksi. Jouduin muuttamaan minulle vaistomaista ja myös hyvin luonteenomaista tapaa toimia. Joudun hidastamaan luontaisesti hyvin nopeaa rytmiäni.
Asiantuntijana minulta oli odotettu vastauksia, johtajana roolini oli erilainen.
Tätä tilannetta voisi verrata siihen, että muutat refleksinomaista käytöstäsi: jos sinua kohti tulee pallo, nostat vaistomaisesti kätesi kasvojesi eteen. Nyt näin ei voikaan toimia – vaan sinun tulee muuttaa tämä refleksinomainen toimintatapa toiseksi, vaikka nostaa oikea jalka ylös. Ei helppoa, myönnän.
Tämä(kään) taito ei tullut muutamalla eurolla Amazonin postimyynnistä vaan vaati yritystä ja erehdystä. Malttia. Sitä, että havaitsin itse. Sitä, että minun piti pysähtyä ja alkaa kuuntelemaan – ymmärtämään paremmin ajatuksia ja kysymyksiä esitettyjen sanojen takana. Ei ennakoida, vaan kuunnella. Kysymään tarkennuksia varmistuakseni, että hahmotan keskustelukumppanini ajatuksenjuoksua korrektisti. Ja kun vastasin; taustoittamaan ja avaamaan tarvittaessa huomattavan paljon laajemmin ajatuksiani, kuin mihin olin tottunut. En olettanut, että keskustelukumppani mielsi asiat kuten minä. Avasin omaa ajatusmaailmaani hänelle perustellummin. Tuli ikään kuin uusi kieli, joka vaihtui työntekijäkohtaisesti. Näitä kieliä oli tosiaan useita, koska kaikki me olemme yksilöitä. Meidän ajatukset ja mielikuvat sanojen takana ovat erilaiset.
”Yritä ensin ymmärtää ja vasta sen jälkeen tulla ymmärretyksi.”
~ Stephen R. Covey ~
Tästä avautui minulle ihan uusi maailma. Se nosti kommunikaationi ihan toisenlaiselle tasolle. Aloin näkemään muutosta – niin itsessäni, kuin muissa. Minulle tuli jälleen enemmän tilaa hengittää. Aloin ymmärtämään – ja kuulemaan – mitä organisaatio todella ajatteli. Pystyin myös itse tulemaan paremmin kuulluksi ja ymmärretyksi. Koska mikään ei ole varmempaa kuin se, että meillä kaikilla on syvä tarve tulla paitsi nähdyksi, myös kuulluksi.
Muutosten keskellä tästä taidosta tuli minulle yksi supervoimistani; muutokset alkoivat jalkautumaan organisaatioon aivan toisella tavalla – selkeämmin ja pysyvämmin.
Haluan muistuttaa vielä loppuun; harjoittelen tätä(kin) supervoimaa joka päivä. On päiviä, jolloin kiireen keskellä en pysähdy kuuntelemaan. Sitä sattuu, koska johtajana myös minä olen ihminen. Mutta pystyn havaitsemaan tämän – itsereflektoin – jolloin seuraavalla kerralla voin kuunnella ja kommunikoida paremmin. Yritystä ja erehdystä. Sitähän tämä johtajuus on.
