Kun kirjoitan näitä tekstejä, huomaan hyvin usein mieleeni nousevan ajatuksen: kirjoitanko asioista, jotka kaikille muille ovat itsestäänselvyyksiä? Onko tämä minun tapani kokea ja reagoida johtajana eteeni tuleviin asioihin jotenkin poikkeuksellinen? Ovatko nämä asiat ja kokemukset muille ihan peruskauraa ja olen itse vain rehellisesti sanottuna outo? Turhan herkkä? Kun tuntuu siltä, että niin moni muu hoitaa asiat niin helpon näköisesti, ilman sisäisiä tunnemylläköitä. Eikö minulla ole riittävästi valmiuksia, taitoja, toimia johtajana? Ja nyt en tosiaankaan puhu valmiuksistani toimia asiajohtajana – vaan jostain ihan muusta.
Olen monen monituista kertaa varsinkin johtajuuteni alkuaikoina miettinyt, miksi en voi olla yksinkertaisesti vain ”cool” ? Päästää asioita toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Muistaa, että kyse on vain työstä – siis VAIN työstä. Löytää heti ne oikeat sanat siihen haastavimpaankin hetkeen? Olla näyttämättä hämmennystäni, kun jokin asia – jonkun reaktio – yllättää minut täysin?
Nyt jälkikäteen kun katson polkuani taaksepäin voin todeta olevani iloinen, että olen käynyt tämän kaiken läpi. Sillä ilman näitä kokemuksia minä en pystyisi olemaan sellainen johtaja ihmisten keskellä, kuin tänä päivänä olen. Minä en olisi minä.
”The biggest communication problem is we do not listen to understand. We listen to reply.”
Huomaan vältteleväni sanaa ”ihmisten johtaja”. En edelleenkään koe sitä olevani tai voivani olla. Mutta tiedän, että pystyn johtajana nykyään paremmin ilmaisemaan itseäni, saamaan itseäni paremmin ymmärretyksi. Olen oppinut kuuntelemaan – en vain vastatakseni vaan myös ymmärtääkseni. Kuullakseni sitä ihmistä, jonka kanssa olen vuorovaikutuksessa. Paketoimaan viestini/sanottavani vähän toisella tavalla, joka helpottaa ajatukseni ymmärtämistä. Olen myös rehellisesti oppinut ymmärtämään ja kunnioittamaan paremmin omaa tilaani; enää en esimerkiksi salli itseäni kohtaan sellaisia hyökkäyksiä, joita joskus aiemmin olen sallinut ollessani epävarma omista ajatuksistani ja kokemistani tunteista.
Näiden vuosien jälkeen olen ihan oikeasti pystynyt omaksumaan uuden tavan vuorovaikuttaa. Tai ehkäpä on oikeampaa sanoa, että olen löytänyt tasapainoni johtajana. Olen löytänyt sen omannäköisen johtajuuteni, jossa itseni on hyvä olla. Ja uskon, että myös muilla on helpompi olla kanssani.
Olkoon tämä ensimmäinen kirjoitus nyt tavallaan pohja jatkolle; epäröin näitä tekstejä kirjoittaessani, olenko (ollut) turhan herkkis, turhan tunteellinen. En ehkä tarpeeksi tefloninen. Olenko ollut ihmisenä kypsymätön? Tekstit ja asioiden läpikäynnit nostavat minulla vanhoja ajatuksia ja epävarmuuden tunteita pintaan. Mutta se ei haittaa. Näiden vuosien jälkeen nämä ajatukset haihtuvat mielestäni merkityksettöminä hyvinkin nopeasti. Olen uudenlaisessa tasapainossa, joka on hyvinkin vakiintunut. Viimein ja vihdoin.
Lopuksi haluan vielä sanoa, että käymästäni mankelista huolimatta, en minäkään ole täydellinen.
Edelleen minulta tulee suustani sammakoita.
Mutta harvemmin.
Eikä se haittaa. Sammakot kun kuuluvat elämään.
Sen minä onneksi ymmärrän nyt.
Koska ilman epätäydellisyyttä me emme ymmärtäisi täydellisyyttä.
