MINÄ
Akateemisesti koulutettu, työuraa takana +20 vuotta. Olen työskennellyt niin kansainvälisissä pörssiyrityksissä kuin myös julkishallinnon puolelta. Työurani olen aloittanut asiantuntijaroolista, josta olen siirtynyt esihenkilöksi ja tämän jälkeen operatiivisista toiminnoista vastaavaksi johtajaksi.
“Communication is the real work of leadership.”
~Nitin Nohria~
Työelämässä pärjään asiajohtamisessa erinomaisesti. En pelkää haasteita enkä toimeen tarttumista. Hahmotan helposti isoja kokonaisuuksia. Saan asioita aikaiseksi. Saan muutosta aikaiseksi. Oma kasvukohtani on kuitenkin aina ollut ihmisten johtaminen, ihmisten välinen vuorovaikutus ja se, miten minä itse johtajan roolissa vaikutan ihmisiin. Koska olen vahva muutosjohtaja, tätä kasvukohtaa olen joutunut harjoittamaan lukuisat kerrat. Ja harjoitan edelleen.
Asiajohtamisessa, tavoitteissa ja kulttuureissa yksityisellä ja julkisella puolella on varmasti omat eronsa. Mutta se, miten minä johtajana vuorovaikutan ja miten minä johdan ihmisiä – se on universaalia ja siten organisaatioista riippumatonta.
AJATUKSIA JOHTAJUUDESTANI
Blogini nimi ei ole sattuma. Olisi ehkä helpompaa kirjoittaa blogia nimellä ”Ajatuksia johtajuudesta”. En rehellisesti kuitenkaan koe, että voisin kertoa teille, kuinka tulee johtaa. Miellän itse tuolla otsakkeella aihealueiden olevan enemmän kategoriaa kuten ”miten jalkautat strategian” tai että referoisin esimerkiksi Steven Jobsin johtamistapaa. Tähän aihealueeseen liittyviä kirjoja, blogeja, podcasteja – just name it – on paljonkin tarjolla. Ja paljon kokeneemmilta konkareilta kuin minä.
“One of the most important of all personal leadership skills is self-awareness.”
~Robin Sharma~
Haen itse ihan toista näkökulmaa; nimittäin sitä, miten ihmisenä koen johtamisen ja miten ihmisenä johdan. Miltä tuntuu johtaa ihmisiä. Sitä sisäistä ajatusmaailmaani, joka minulla tässä roolissa toimiessani on. Sitä, miltä minusta tuntuu ihmisenä olla tällaisessa roolissa. Sitä ajatusmaailmaa, jota harvoin tässä roolissa jaan ulospäin. Ja mielestäni jota harvoin myöskään muut johtajat jakavat.
Näin ollen minä en kerro ajatuksia, miten johtaa. Minä kerron ajatuksia miltä minusta tuntuu johtaa ihmisiä – ajatuksia ja oivalluksia omasta johtajuudestani. Siitä, mitä ja miten ihmisenä koen tämän ammattiroolin. Teen toivottavasti näkyväksi sitä omaa sisäistä keskusteluani, omaa sisäistä – osin kipeääkin – kasvuani, mitä tässä roolissa olen käynyt. Ja käyn edelleen.
Ehkäpä tämä blogi on ikään kuin se taukohuone minulle, jossa voin (anonyymin) avoimesti puhua sisälläni olevia tämän ammattiroolin ajatuksia, pohdintoja ja ihmettelyitä auki. Koska roolihan tämä on. Rooli, jonka taakse kuitenkin kätkeytyy ihminen. Mitä lähempänä tämän roolin onnistunut lopputulos on persoonaani, sitä helpompi minun on siinä toimia ja sitä helpompi minun on myös elää itseni kanssa. Josta päästään toki siihen, että tämä rooli on muuttanut minua myös ihmisenä. Paljon. Kasvattanut.
Se, minkä minä koen tämän roolin onnistuneeksi lopputulokseksi voi olla ihan eri kuin mitä sinä ajattelet siitä. Mutta sillä ei ole väliä . Koska kysehän on nimenomaisesti Minun Ajatuksista Johtajuudestani, johtajana kasvamisesta ja siitä, miltä minusta ihmisenä tuntuu johtaa ihmisiä.
Katsotaan, millainen matka tästä muovautuu.
