Olen jo aikaisemmin kirjoittanut haastavien johtamiskokemusten kasvattaneen huomattavasti itsereflektio-kykyäni. Toinen asia, jonka huomaan kasvaneen, on niinkin perusasia kuin myötätunto.
Ja ei, minä en ole ollut ikinä niin sanottu kylmä ihminen. Päinvastoin. Mutta minulle työ on ollut aina vain työtä ja sen vuoksi olen pystynyt olemaan hyvinkin helposti – ja vahvasti – se asiakeskeinen työn ahertaja. Mielikuvissani myötätuntoinen johtaminen on myös ollut jotain ihan muuta, kuin tulosta aikaansaavaa johtamista. Jep, kieroutunut mielikuva, tunnustan. Mutta nyt muuttuneena totean, että myös se myötätunto on tärkeä pala työelämätaitoja. Kaikilla. Niin johtajalla kuin työntekijöillä.
Asia on oikeastaan aika jännä, kun asiaa alkaa oikein miettimään ja palastelemaan. Työelämän myötätunto. Kuten totesin työyhteisösovittelu -tekstissäni, että vaikka asioita työyhteisössä auki puretaankin, ei niitä ole tarkoitus purkaa niin pohjamutia myöten kuten vaikkapa parisuhdeterapiassa. Työelämässä on tietty etäisyys, joka säilyy, koska kyse – noh – on kuitenkin vain työstä. Mutta tästä etäisyydestä huolimatta voi – ja pitää – olla myötätuntoa. Se tuo työelämään pehmeyttä – hio särmiä vähän pois.
Perusmyötätunto tulee olla, mutta mielestäni on oikeus myös vetää raja, kuinka pitkälle myötätunnossa työelämässä menee. Jälleen kerran: siviilissä ehkä myötätuntoni yltää niin pitkälle, että teen paljonkin asioita vaikkapa ystäväni puolesta. Työelämässä meillä on kuitenkin tietyt perussäännöt. Vaikka olisin kuinka myötätuntoinen johtaja, myötätunnon perusteella en voi esimerkiksi antaa lupaa jättää töitä tekemättä. Työelämän raamit täytyy säilyttää – myötätunnosta huolimatta.
Ilman myötätuntoa en pysty kohtaamaan johtajana ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin minä itse. Myötätunto auttaa näkemään heidän toimintansa taakse. Ymmärtämään heitä ihmisinä paremmin. Väitän, että tällä ”palasella” pystyn saamaan organisaatiossa paljon enemmän aikaiseksi – myötätunto tuo ripauksen ihmisyyttä. Se parantaa ihmisten työhyvinvointia ja se myös heijastuu tuloksiin. Kun on helpompi hengittää, on myös helpompi saada töitä tehtyä. Myötätunnon kautta voi myös tapahtua asioita, jotka eivät muuten tapahtuisi – se pieni pikantti lisä työssä, joka tuo suunnatonta lisäarvoa paitsi ihmisille, myös organisaatiolle.
Ripauksen myötätuntoa tarvitsevat myös työntekijät. Joillakin tämä on luonnostaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Sitten on niitä työtekijöitä, joiden mielestä varsinkaan johtaja ei tarvitse myötätuntoa. Näissä tilanteissa minä mietin, mikä oikeuttaa tällaiseen ajatteluun? Ajatus, että johtaja kestää mitä vain? Näinhän se ei ole – koska minä johtajanakin olen ihminen. Kaikki me tarvitsemme ihmisinä myötätuntoa, edes ripauksen.
Kolmas näkökulma myötätuntoon – myötätunto itseä kohtaa. Jösses, tähän mä palaan vielä. Nimittäin tätä ainakin itse tarvitsen välissä roppakaupalla. Kun se moka tulee – kun neuvottelut eivät suju tai et hoida jotain hommaa mallikaasti kotiin – osaan hukata itsemyötätuntoni taivaan tuuliin. Ehkäpä tätä myötätunnon muotoa voisi kuvata enemmän termillä armollisuus itseä kohtaa.
Tuntuu oudolta kirjoittaa johtamisen näkökulmasta myötätunnosta. Jos joku olisi sanonut minulle ihan johtajaurani alkutaipaleella, että tällaisia ajatuksia julkisesti rustailen – olisin nauranut. Niin asiakeskeinen minä olin. Mutta hei – muutos on mahdollista. Olen ihan elävä esimerkki siitä.
Särmät hioutuvat, mutta ydin pysyy.
